16 Elo 2008
Hilla erkkarissa
Lähdimme Hillan kanssa aamulla klo 07:00 ajelemaan kohti Hattulaa, jossa pidettiin Bulmastiffi & Mastiffi ry:n vuotuinen erikoisnäyttely. Saavuimme yhdeksän aikaan hotelli Petäyksen pihalle. Kiitos TomTomin, reitti löytyi helposti. Bordeauxindogit arvosteli Matti Luoso, borkkuja oli ilmoitettu paikalle 18 kpl:tta. Hillaa hieman ujostutti näyttelyalueen hälinä, mutta onneksi tyllerö tottui pian hälinään ja ympärillä pyöriviin suuriin koiriin.
Sää oli melkoisen kolea, mutta vettä ei vielä aamupäivällä tullut. Kasasin näyttelytelttani ihan itse ja sain sen jopa pystyy - hyvä minä :)
Kehään tulikin jo sitten kiire, urospentuja ei ollutkaan kuin yksi paikalla ja sitten olikin jo Hillan luokan vuoro. Narttupentuja oli luokassa neljä, Hilla esiintyi pienestä ujoudesta huolimatta ihan mallikkaasti ja sijoittui toiseksi Kp:n kera. Arvostelu oli suorastaan erinomainen: " 5 kk, hyväkuntoinen, erittäin hyvätyyppinen narttupentu, oikean mallinen pää, hyvä ilme, oikea purenta, alaleuka voisi kaareutua vielä enemmän, hyvä kaula, luusto ja käpälät, suorat raajat, hyvä runko ja kulmaukset, liikkuu ja esiintyy hyvin, miellyttävä luonne". Tästä on hyvä jatkaa.....

Syndikointi